sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Lettivideoni maailmalla - esimerkkinä läpivetoletti ja käänteinen kalanruoto



Tässä postauksessa kirjoittelen tuoreista kokemuksista lettiohjevideoiden tekemiseen ja suosioon liittyen. Aloin pitkän harkinnan jälkeen pari kuukautta sitten tehdä lettivideoita ja perustin oman Youtube-kanavan sitä varten. Itse tekninen puoli on lopulta aika helppoa, sillä sovellukset ovat kehittyneet niin käyttäjäystävällisiksi.

Vaativimmat asiat ovatkin yllättäen itse teknisen editoinnin ulkopuolisia, sillä videon tekemiseen tarvitaan yhteistyötä tyttärieni kanssa, jotka ovat malleja ja lisäksi tarvitaan kolmas henkilö eli kuvaaja, kun omat kädet ovat kiinni lettikampauksen tekemisessä. Aika kieli keskellä suuta täytyy muuta perhettä sitouttaa äidin harrastukseen, etteivät kyllästy... Lisäksi Suomen pimeä talvi tuottaa haasteita: valoa on tarpeeksi käytännössä vain päivällä muutaman tunnin ajan - kotona olevat tavalliset lamppumme eivät kunnolla riitä valaisemaan videokuvaa.

Kun itse filmaus on näiden haasteiden jälkeen saatu tehtyä, itse editointi on tosi hauskaa! Haastavinta tässä vaiheessa on ollut suullisen ohjeen tekeminen: miten saada selitettyä asia mahdollisimman selkeästi sellaiselle, joka kenties ensimmäistä kertaa haluaa oppia jonkun tekniikan?

Yksi iso kysymys oli kieli. Toisaalta halusin tehdä suomenkielisiä videoita suomalaisille, mutta toisaalta lettiyhteisö sosiaalisessa mediassa on hyvin kansainvälistä, mikä puoltaisi englannin käyttöä. Päädyin jonkin sortin kompromissiin, eli puhun suomeksi, mutta liitin videoihin englanninkieliset tekstitykset. Itse olen huomannut, että loppujen lopuksi kuva on tärkeintä ja itse katson usein muiden videoita jopa ilman ääniä.

Videon tekemisen periaatteena minulla on alusta ollut nimeomaan tekniikan opettaminen: pyrin menemään suoraan asiaan ja keskityn vain tekniikan opettamiseen mahdollisimman selkeästi. Itse olen lettejä opetellessa pitänyt sellaisista videoista, joissa ei ole pidempiä alkujuttelua vaan keskitytään tekniikkaan. Kameran ei myöskään mielestäni tarvitse harhailla "fiilistelemään" ympäristöön vaan kuvan pitää olla koko ajan siinä, mitä kädet tekevät hiusten kanssa. Siinäkin pitää olla tarkkana, että kädet eivät liikaa peitä sitä, miten letin osiot menevät.

Kun video on valmis, olen ladannut sen Youtubeen, mutta lisäksi olen editoinut Instagramiin oman lyhyen esittelyvideon. Siinä onkin tekeminen, sillä IG sallii vain 15 sekunnin videot. Tällöin täytyy todella miettiä, mitkä kampauksen kriittiset kohdat esittelee ja vielä nopeutettuna. Instagramin "minivideot" ovat kuitenkin todella suosittuja ja IG:ssa onkin useita "hairvideos"-tyyppisiä tilejä, joilla on miljoonia seuraajia.

15 sekunnin video yllä olevasta videosta, samoin kuin jokunen muukin videoni, lähti yllättäen leviämään Instagramissa näille tileille. Tietääkseni suurin tämän videoni postannut tili on ollut kauneusbloggari Huda Kattan (@hudabeaty), jolla on järkyttävät 10 miljoonaa seuraajaa. Tästä videostani on tykännyt noin 76 000 ihmistä.

Luvut ovat jotain sellaista, jota on vaikea käsittää, kun tässä olohuoneemme nurkassa olemme tyttöjeni kanssa tehneet lettivideoita kotikutoisesti. Sepä toisaalta onkin modernin somemaailman hyvä puoli: videot eivät ole tekniseltä puoleltaan ammattilaiskoneiston veroisia, mutta kaikki tietävät tämän ja sosiaalisen median sovellukset ovat mahdollistaneet tavallisten ihmisten osallisuuden.