torstai 9. heinäkuuta 2015

Flipit etuhiuksiin - vinkki pikkutyttöjen hiustenlaittoon



Pienillä lapsilla hiusten kanssa yksi perusongelma on niiden roikkuminen silmillä. Se ei näytä kivalta eivätkä lapset itsekään siitä  pidä. Toisaalta etenkin 2-3 -vuotiailla ongelma voi olla se, että lapsi repii pinnit ja pompulat pois. Pompuloiden repimisen estämiseen ei varmastikaan ole mitään taikatemppua muuta kuin kenties totuttelu ja kampauksiin kannustaminen. Tietysti myös kaikki mahdolliset houkuttelukeinot voivat olla käytössä, esimerkiksi erilaiset teemalliset pinnit ja pompulat  (perhoset, kukat jne.) sekä esimerkiksi pompulan värin valitseminen itse. Tässä varmasti jokainen vanhempi tuntee oman lapsensa parhaiten.

Etuhiusten ongelmaan esittelen tässä kirjaimellisesti vedenpitävän keinon, nimittäin flipin. Se pitää takuuvarmasti useamman päivän ja on huomaamaton, minkä hyvä puoli on se, että lapsi voi lähestulkoon unohtaa sen eikä revi irti. Kuitenkin se on vähän erilaisempi kuin pelkkä pompula.

Itse vielä kasvatamme kuvassa olevan 5-vuotiaan etuhiuksia pitkiksi (ovat nyt leukaan asti), joten käytännössä joka päivä laitamme etuhiukset letille. Lisäksi tänä kesänä olemme sitten pitäneet näitä flippejä, jotka kestävät uimiset ja muut kesätouhut. Tälläkin hetkellä samat flipit ovat päällä kolmatta päivää.

Tein tällaisen kolmen kuvan sarjan, josta selviää, miten flippi tehdään (jee, eka kuvasarjaohjeeni!). Samalla pari muutakin vinkkiä hiustenlaittoon.


  • Tarvikkeet: pieniä silikonihiuslenksuja ja hiuslasso. Näitä saa tavallisista marketeista. Silikonilenksut ovat huomaamattomia ja pitävät erittäin hyvin. Jos hiuslassoa ei ole saatavilla, homma onnistuu ilman sitäkin, mutta lassolla saa ehkä tiukemman.
  • Kastele hiuksia vedellä esim. suihkepullolla. Kasteleminen auttaa tekemään siistiä jälkeä ja sillä saadaan kaikki hiukset vedettyä mukaan. Myös lettien teko kosteisiin hiuksiin on paljon helpompaa kuin kuiviin, sillä tällöin hiukset eivät lentele ja pysyvät paremmin kasassa. Kosteisiin hiuksiin saa myös tehtyä tarkemmat ja siistimmät rajaukset.
  • Erota kammalla pieni osio ja kiinnitä siihen silikonilenksu (1. kuva).
  • Työnnä hiuslasson piikkiosa lenksun etupuolelta ja lenksun alta läpi (2. kuva). Vedä sitten pompulalla erotettu hiussuortuva lasson avulla lenksun alta läpi. Jos ei ole hiuslassoa, vedä hiusosio sormilla lenksun alta läpi. 
Näin flippi on valmis. Näitä voi sitten tehdä useamman vierekkäin ja peräkkäin niin, että flipistä jäänyt suortuva otetaan mukaan seuraavaan. Ihan ylimmässä kuvassa on yhteensä 6 flippiä, joskin viimeiset jäävät nutturoiden alle eivätkä näy.

Sama flippikampaus sopii tietysti myös aikuille ja varsinkin urheiluun.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Ruusuinen ranskanletti - ideaa kesän juhliin


Tämä ranskanletti ruusukkeineen oli mielestäni yksi onnistuneimpia kampauksiani kesäkuun 30 letin haasteessa. Tyttärelläni on ihan suorat hiukset, mutta tällä kampauksella saadaan pehmeä lopputulos ilman mitään etukäteismuotoiluja. Kampaus sopii vaikka kesän juhliin.

Tässä sanalliset ohjeet:

  1. Aloita tekemään tavallista ranskanlettiä edestä hieman oikealta (tai vasemmalta). Tavoitteena on tehdä letti hieman vinoon. Kannattaa myös tehdä mieluummin melko isoilla osioilla hieman löysä, jos haluaa pehmeämmän lopputuloksen.
  2. Jätä yksi suortuva roikkumaan niihin kohtiin, joihin haluat lettiruusukkeen. Ota tällöin juuresta uusi hiusosio korvaamaan sivuun jätettyä suortuvaa (eli sama idea kuin vesiputouslettitekniikassa).
  3. Tee ranskanletti vinottain loppuun niin, että ruusukkeita varten jätetyt osiot on eroteltu. Itse tein neljä ruusuketta.
  4. Viimeinen ruusuke on tehty lopun tavallisen letin osioon siten, että erotin ruusuketta varten suortuvan ja sen jälkeen tasoittelin hiuksia kolmeen suht tasapaksuun osaan lopun lettiä varten.
  5. Kun ranskanletti on valmis, tehdään suortuvista lettiruusukkeet siten, että ensin suortuva letitetään tavalliselle kolmen osion pikkuletille ja laitetaan pienellä silikonilenksulla kiinni. Sitten letin toista reunaa voi vähän levittää (tästä tulee kukan ulkoreunaa). Lettiruusuke tehdään yksinkertaisesti siten, että letti kieritetään päästä alkaen kukan muotoon ja kiinnitetään ja asetellaan pinneillä.
  6. Lopuksi hiuslakkaa pitämään kukat mallillaan.

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Kesäkuun lettihaaste - 30 erilaista lettiä!


In English: I did the 30 days of braids challenge inspired by Lori @hair_by_lori. Above you can see a collage of the braids I did. Here is a link into Lori's blog were you can find more information and inspiration. Thank you Lori for organizing such a great challenge!

EDIT: Vau, Lori jakoi haasteen jälkeen blogissaan suosikkejaan haasteeseen osallistuneiden leteistä. Pääsimme tyttöjen kanssa useampaankin hänen blogipostaukseen, esimerkiksi tähän, jossa hän esittelee esimerkkejä korsettileteistä. Meidän letti oli korsettiletti hiuspantana, jota vielä vähän koristelimme helmillä.

***

Instagramissa oli kesäkuun aikana Lorin järjestämä haaste, jossa tavoitteena oli tehdä erilainen letti kuukauden jokaisena päivänä eli 30 lettiä! Haaste oli todella hyvä omien letitystaitojen kehittämiseen, sillä tutuistakin leteistä saattoi tehdä erilaisia variaatioita. Onnistuin tekemään kaikki 30 lettiä, mutta kerran yhdistin samaan lettiin kaksi eri lettiä.

Tässä linkki Lorin blogiin, jossa hän jakaa kullekin päivälle inspiroivia kuvia ja linkkejä tutoriaaleihin. Ohjelma näyttää tältä englanniksi:


Kaikille leteille ei ole suomenkielistä nimeä tai nimi ei ole vakiintunut. Sulkeissa on sellaisia nimityksiä, jotka ovat vilahdelleen letittäjien Instragram-tileillä, mutta eivät ole välttämättä kovin yleisessä käytössä. Punaisella merkkasin ne, jotka olivat tekniikkoina minulle uusia. Nyt oli hyvä tilaisuus opetella ne:
1. Ranskanletti
2. Hollantilainen letti
3. Köysiletti/twistiletti
4. Neliosainen letti
5. Läpivetoletti/renksuletti
6. Kalanruotoletti
7. Twistivesiputous
8. Neliosainen nauhaletti
9. Viisiosainen letti
10. 3D-läpivetoletti (tai 3D-renksuletti)
11. Kahdeksikkoletti
12. Viisiosainen nauhaletti
13. Puoliranskalainen letti
14. Vesiputousletti
15. Hollantilainen kahdeksikkoletti
16. Zipper (vetoketjuletti?)
17. Maitotyttöletti
18. Suspended infinity (silmukoitu kahdeksikkoletti?)
19. Hiuspantaletti
20. Box fishtail (nelikulmainen tai 3D-kalanruotoletti?)
21. Kukkaletti
22. Merenneitoletti
23. Yhdistelmäletti
24. Nuttura
25. Korsettiletti
26. Solmuletti (tein kelttiläisen solmun, joka oli uusi tekniikka)
27. Slide up (liu'utusletti/liukuletti?)
28. Tikapuuletti
29. Kruunuletti
30. Sydänletti
Haasteen jälkeen tuntuu siltä kuin olisi ollut lettikurssilla! Tietynlainen systemaattisuus oli kivaa. Pidin myös siitä, että yhdessä tyttäreni (10 v.) kanssa katseltiin Instagramissa muiden luomuksia ja hänelläkin oli ideoita joihinkin toteutuksiin.

Jaan jatkossa lähikuvia ja mielestäni hyviä ohjeita joistakin haasteen suosikeistani.